Ahlsell Oy

www.ahlsell.fi

Keitä olemme Ahlsell on siellä missä ihmiset asuvat, tekevät työtään ja elävät elämäänsä. Alansa merkittävänä toimijana Ahlsell vie kehitystä eteenpäin ammattilaisten kanssa, jotka valmistavat, asentavat, rakentavat, korjaavat ja huoltavat. Laaja valikoima kestäviä tuotteita ja palveluja, asiantuntijuus ja maailmanluokan logistiikka tekevät ammattilaisen elämästä helpompaa. Työpaikkana Ahlsell on monipuolinen sekä voimakkaasti kehittyvä ja kasvava. Meillä Ahlsellilla on rento ja tavoitteellinen ilmapiiri, jossa jokaista kannustetaan tekemään parhaansa ja oppimaan uutta. Olemme Ahlsell-konsernissa luoneet menestyksekkään ja kestävän toimintakulttuurin, joka on siivittänyt yhtiömme hyvää kannattavuutta. Kulttuurimme perustan muodostavat vahva liiketoimintaymmärrys ja yhteiset arvomme: vastuunkanto, avoimuus ja mutkattomuus. Faktoja Ahlsellista Olemme Pohjoismaiden johtava tekninen tukkukauppa. Tärkeimmät markkina-alueet ovat Ruotsi, Suomi ja Norja. Tarjoamme alan laajimman valikoiman LVI-, sähkö-, teollisuus- sekä kylmä-tuotteita ja palveluita. Kattavan toimipaikkaverkoston ja tehokkaan logistiikkamme ansiosta olemme vahva kumppani sekä asiakkaille että tavarantoimittajille. Konsernimme liikevaihto on noin 3,7 miljardia euroa ja työntekijöitä yhteensä noin 5800. Suomen liikevaihto oli viime vuonna noin 387 M€ ja Suomessa meitä ahlsellilaisia on n. 650 henkilöä toimipisteissä ympäri maan. Ahlsell Oy:n pääkonttori sijaitsee Hyvinkään logistiikkakeskuksen yhteydessä. Konsernin pääomistaja on sijoitusyhtiö CVC Capital Partners. Haluamme olla yksi alan johtavia yrityksiä myös laatu- ja ympäristöasioissa, minkä vuoksi huomioimme ne kaikessa toiminnassamme. Ympäristötyö perustuu jokaisen työntekijän tietoon, taitoon ja sitoutumiseen. Tutustu Ahlsellin toimenkuviin, ihmisiin ja avoinna oleviin työtehtäviin täällä: www.ahlsell.fi/Rekry/ For further information in English, please visit our Ahlsell Group site: www.ahlsell.com

Read more

Reach decision makers at Ahlsell Oy

Lusha Magic

Free credit every month!

icon

Country

icon

City (Headquarters)

Hyvinge

icon

Industry

icon

Employees

501-1000

icon

Founded

1877

icon

Social

  • icon

Employees statistics

View all employees

Potential Decision Makers

  • Sales Manager

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****
  • Sales Manager

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****
  • Vvs Innesäljae

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****
  • Key Account Manager

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****

Reach decision makers at Ahlsell Oy

Free credits every month!

My account

Sign up now to uncover all the contact details