Kas-Telineet Oy

www.kas-telineet.fi

Kas-Telineet Oy is a Finnish company that provides weather protection and scaffolding services with high quality. KAS-Telineet on perheyritys, jolla on takana vankka 30 vuoden kokemus rakennusteline alalta. Olemme kasvuhakuinen yhtiö, jonka toimintaan mukaan tullut Juuri Rahasto Ky mahdollistaa meille vakaan taloudellisen pohjan ja resurssien merkittävän kasvun tulevien vuosien aikana. Toimintamme ulottuu läpi Suomen, pääpaino kuitenkin pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Suomessa. Pääkonttorimme sijaitsee Kaskisissa, Pohjanmaalla. Sieltä kumpuaa myös yrittäjä- ja palveluhenkisyytemme. Hyvä asiakaspalvelukokemus on meille elintärkeä ja toimintamme kulmakivi. Pyrimme aina siihen, että palvelumme on kasvollista ja että asiakkaalla on henkilökohtainen yhteyshenkilö projektin alusta loppuun. Toteutamme projektit pääosin oman henkilökuntamme voimin. Se luo luotettavuutta ja opimme samalla tuntemaan asiakkaan tarpeet ja toimintatavat. Pitkäjänteinen yhteistyö mahdollistaa myös turvallisuuden kehittämisen työmailla ensiluokkaiseksi. Suunnittelemme työkohteesi toimialallemme uudenlaista 3D mallinnusta hyödyntäen, huomioon ottaen turvallisuusvaatimukset sekä kohteen erikoisvaatimukset. Suunnittelulla varmistetaan myös kaluston oikea toimitusmäärä. Projektin suunnitelma tehdään, ennen kuin varsinainen työ aloitetaan. 3D mallinnuksemme on integroitavissa tuotannonohjausprosesseihinne, joka lisää tuotannon varmuutta, helppoutta ja tehokkuutta. Näin saadaan juuri oikeanlainen ratkaisu oikeaan paikkaan. Oikea ratkaisu helpottaa myös merkittävästi kommunikointia rakennustyömaalla sen eri vaiheessa eri toimijoiden kesken. Kun tehdään kerralla oikein, säästetään aikaa, rahaa ja hermoja.

Read more

Reach decision makers at Kas-Telineet Oy

Lusha Magic

Free credit every month!

icon

Country

icon

City (Headquarters)

Espoo

icon

Industry

icon

Founded

1991

icon

Social

  • icon
  • icon

Employees statistics

View all employees

Potential Decision Makers

  • Chief Operations Officer

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****
  • Board Member

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****
  • Digital Scaffold Chief Executive Officer

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****
  • Regional Manager

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****

Reach decision makers at Kas-Telineet Oy

Free credits every month!

My account

Sign up now to uncover all the contact details