Energia Myynti Suomi Oy
www.energiasuomi.fiMyymme ja toimitamme sähköä yrityksille ja julkisyhteisöille. Laaja asiantuntemuksemme pohjoismaisesta sähkömarkkinasta, vihreän sähkön hankinnasta ja riskinhallinnasta takaa, että asiakkaanamme saat käyttöösi liiketoimintaasi ja vastuullisuustavoitteitasi parhaiten tukevat ratkaisut. Aloitimme Suomessa vuonna 2009. Yrityksemme kuuluu tanskalaiseen Energi Danmark konserniin. Vuonna 1993 perustettu Energi Danmark A/S on Pohjoismaiden suurin sähköenergiatoimija yrityssektorilla. Konsernin myyntitoimistot sijaitsevat Tanskan lisäksi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. One Stop Shop -konseptimme ansiosta asiakkaillamme on mahdollista hankkia kaikki tarvitsemansa sähkö Pohjoismaissa ja Saksassa sijaitseville toiminnoilleen yhdestä paikasta.
Read moreMyymme ja toimitamme sähköä yrityksille ja julkisyhteisöille. Laaja asiantuntemuksemme pohjoismaisesta sähkömarkkinasta, vihreän sähkön hankinnasta ja riskinhallinnasta takaa, että asiakkaanamme saat käyttöösi liiketoimintaasi ja vastuullisuustavoitteitasi parhaiten tukevat ratkaisut. Aloitimme Suomessa vuonna 2009. Yrityksemme kuuluu tanskalaiseen Energi Danmark konserniin. Vuonna 1993 perustettu Energi Danmark A/S on Pohjoismaiden suurin sähköenergiatoimija yrityssektorilla. Konsernin myyntitoimistot sijaitsevat Tanskan lisäksi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. One Stop Shop -konseptimme ansiosta asiakkaillamme on mahdollista hankkia kaikki tarvitsemansa sähkö Pohjoismaissa ja Saksassa sijaitseville toiminnoilleen yhdestä paikasta.
Read moreEmployees statistics
View all employeesPotential Decision Makers
Managing Director
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****Administration Manager
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****Head of Sales
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****Sales Manager
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****
Technologies
(28)