Kirjan talo - Bokens hus ry

www.kirjantalo.org

Kirjan talo – Bokens hus ry on vuonna 2007 perustettu kirjallista ilmaisua edistävä yhdistys. Vuodesta 2008 lähtien se on toiminut Turussa Aurajoen rannalla rakennuksessa nimeltään Kirjan talo. Kirjan talo on järjestänyt kirjoittajakursseja, kirjallisia tapahtumia sekä soveltavan taiteen palveluita vuodesta 2009. Palveluiden keskeisenä toiminta-ajatuksena on ollut saavutettavuus sekä kustannusten että taitojen saralla. Kirjan talo on voimauttanut sanataiteella valtaväestön lisäksi myös syrjäytymisvaarassa olevia ja erityisryhmiä. Kirjan talo toimii toimistona, tapahtumanjärjestäjänä, kurssipaikkana, työpajaohjauksen keskuksena sekä verkostona ympäri vuoden. Kirjan talo on monien kirjallisten yhdistysten koti sekä työpaikka luovan alan toimijoille. Voit kannattaa yhdistyksemme toimintaa liittymällä jäseneksi.

Read more

Reach decision makers at Kirjan talo - Bokens hus ry

Lusha Magic

Free credit every month!

icon

Country

icon

City (Headquarters)

Turku

icon

Employees

11-50

icon

Founded

2008

icon

Social

  • icon

Employees statistics

View all employees

Potential Decision Makers

  • Producer - Spokesperson

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****
  • Producer

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****

Reach decision makers at Kirjan talo - Bokens hus ry

Free credits every month!

My account

Sign up now to uncover all the contact details