Pajadata Oy
www.pajadata.fiPajadata Oy on vuonna 1994 perustettu ohjelmistotalo. Tarjoamme kokonaisvaltaiset ohjelmistoratkaisut rakentamisen ja talotekniikan ammattilaisille. Palvelua Suomen laajuisesti, taustalla vahva pohjoismainen konserni Toimistomme sijaitsevat Tampereella, Vantaalla ja Kuopiossa. Toimialueemme on koko Suomi. Asiakkaina meillä on tällä hetkellä noin 1500 yritystä, joista LVI- ja sähköurakoitsijoita on lähes 1000. Ratkaisumme soveltuvat yhden hengen yrityksistä aina konsernitasolle. Tyytyväisiä asiakkaitamme yhdistää työn liikkuva luonne ja halu palvella asiakkaitaan erinomaisesti. Vuodesta 2009 olemme kuuluneet Tukholmassa päämajaansa pitävään Hantverksdata-konserniin, joka on Pohjoismaiden markkinajohtaja rakentamisen ja talotekniikan ohjelmistoratkaisuissa. Hantverksdata toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa. Olemme alusta asti keskittyneet nimenomaan LVI-, sähkö- ja rakennusalaan, joten toimialaosaamisessa meitä on vaikea päihittää. Tukipalveluamme on kehuttu Suomen parhaaksi ja toimitukset hoidamme aina nopeasti ja asiakkaan kannalta mahdollisimman vaivattomasti. Muun muassa näistä meitä kehutaan: - Kokonaisuutena markkinoiden helppokäyttöisin ja asiakaslähtöisin ohjelmisto - Monipuolinen tarjouslaskenta - Hyvät tuotehaut hinnastovertailuineen - Helppo työmääräinten hallinta - Reaaliaikainen työmaaseuranta - Ostolaskujen rivien kopiointi myyntilaskulle - Tunnit suoraan laskulle ja palkanlaskentaan - Apua saa, kun sitä tarvitsee Otathan rohkeasti yhteyttä, 050 308 1508 tai myynti@pajadata.fi. Katsotaan juuri Sinun yrityksellesi sopivin ratkaisu, jonka avulla säästätte aikaa, vaivaa ja rahaa!
Read morePajadata Oy on vuonna 1994 perustettu ohjelmistotalo. Tarjoamme kokonaisvaltaiset ohjelmistoratkaisut rakentamisen ja talotekniikan ammattilaisille. Palvelua Suomen laajuisesti, taustalla vahva pohjoismainen konserni Toimistomme sijaitsevat Tampereella, Vantaalla ja Kuopiossa. Toimialueemme on koko Suomi. Asiakkaina meillä on tällä hetkellä noin 1500 yritystä, joista LVI- ja sähköurakoitsijoita on lähes 1000. Ratkaisumme soveltuvat yhden hengen yrityksistä aina konsernitasolle. Tyytyväisiä asiakkaitamme yhdistää työn liikkuva luonne ja halu palvella asiakkaitaan erinomaisesti. Vuodesta 2009 olemme kuuluneet Tukholmassa päämajaansa pitävään Hantverksdata-konserniin, joka on Pohjoismaiden markkinajohtaja rakentamisen ja talotekniikan ohjelmistoratkaisuissa. Hantverksdata toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa. Olemme alusta asti keskittyneet nimenomaan LVI-, sähkö- ja rakennusalaan, joten toimialaosaamisessa meitä on vaikea päihittää. Tukipalveluamme on kehuttu Suomen parhaaksi ja toimitukset hoidamme aina nopeasti ja asiakkaan kannalta mahdollisimman vaivattomasti. Muun muassa näistä meitä kehutaan: - Kokonaisuutena markkinoiden helppokäyttöisin ja asiakaslähtöisin ohjelmisto - Monipuolinen tarjouslaskenta - Hyvät tuotehaut hinnastovertailuineen - Helppo työmääräinten hallinta - Reaaliaikainen työmaaseuranta - Ostolaskujen rivien kopiointi myyntilaskulle - Tunnit suoraan laskulle ja palkanlaskentaan - Apua saa, kun sitä tarvitsee Otathan rohkeasti yhteyttä, 050 308 1508 tai myynti@pajadata.fi. Katsotaan juuri Sinun yrityksellesi sopivin ratkaisu, jonka avulla säästätte aikaa, vaivaa ja rahaa!
Read moreCountry
City (Headquarters)
Tampere
Industry
Employees
11-50
Founded
1994
Social
Employees statistics
View all employeesPotential Decision Makers
Chief Technology Officer
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****Director of Services
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****Software Developer
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****Solution Seller
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****
Technologies
(42)