Maskun Vesihuolto Oy

www.masku.fi

Huolehdimme veden hankinnasta, veden käsittelystä, jakelu sekä jätevesien johtamisesta seudulliseen jätevedenpuhdistamoon. Toimitamme vettä asiakkaillemme Maskuun, Nousiaisiin sekä Naantalin Livonsaareen ja Velkualle. Jätevedet johdamme Mynämäen, Nousiaisten sekä Maskun yhteistä siirtoviemäriä pitkin Raision kautta Turun Seudun Puhdistamolle Kakolaan. Maskun Vesihuolto Oy aloitti toimintansa 1.1.2016. Yhtiö perustettiin purkamalla aikaisemmin tukkuvesiyhtiönä toiminut Masku-Nousiainen Vesilaitos kuntayhtymä ja perustamalla uusi Maskun Vesihuolto Oy. Uuteen yhtiöön liitettiin myös Maskun kunnan vesihuoltolaitos ja laitoksen kunnan alueella oleva veden ja jäteveden jakeluverkosto paineenkorotuslaitoksineen ja pumppaamoineen. Yhtiön kaikki osakkeet omistaa Maskun kunta.

Read more

Reach decision makers at Maskun Vesihuolto Oy

Lusha Magic

Free credit every month!

icon

Country

icon

Employees

1-10

icon

Founded

2016

icon

Social

  • icon

Employees statistics

View all employees

Potential Decision Makers

  • Board Member

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****

Technologies

(34)

Reach decision makers at Maskun Vesihuolto Oy

Free credits every month!

My account

Sign up now to uncover all the contact details