Rakennusliike U. Lipsanen Oy
www.lipsanen.comRakennusliike U. Lipsanen Oy on urakointiin keskittynyt rakennusliike, jonka toimintaan kuuluvat julkisten tilojen, sekä liike- ja teollisuustilojen rakentaminen ja saneeraus. Toiminta-alueemme on koko Suomi. Tavoitteidemme saavuttamiseksi toteutamme laatupolitiikkaa, johon kuuluu erikoistuminen perinteisille osaamisalueillemme, henkilöstömme ammattitaidon ja innostuksen ylläpitäminen, yhteistyön ja tiedonsiirron kehittäminen koko rakentamisen arvoketjussa, sekä ajanmukaisten ja tehokkaiden tuotantomenetelmien käyttäminen. Rakennusliike U. Lipsanen Oy takaa asiakkailleen kilpailukykyiset, korkealaatuiset ja aikataulun mukaiset toimitukset. Asiakkaitamme palvelemme yksilöllisesti paitsi pääurakoitsijana, myös osana rakennuttajan taitotiimiä, mikä varmistaa rakennuttajalle tavoitteiden mukaisen, toimivan rakennuksen. Teemme kaikki tarvittavat ponnistelut varmistaaksemme, että kaikki osapuolet voivat tarkastella valmista rakennusta ylpeinä ja yksimielisinä tehdyn työn korkeasta laadusta.
Read moreRakennusliike U. Lipsanen Oy on urakointiin keskittynyt rakennusliike, jonka toimintaan kuuluvat julkisten tilojen, sekä liike- ja teollisuustilojen rakentaminen ja saneeraus. Toiminta-alueemme on koko Suomi. Tavoitteidemme saavuttamiseksi toteutamme laatupolitiikkaa, johon kuuluu erikoistuminen perinteisille osaamisalueillemme, henkilöstömme ammattitaidon ja innostuksen ylläpitäminen, yhteistyön ja tiedonsiirron kehittäminen koko rakentamisen arvoketjussa, sekä ajanmukaisten ja tehokkaiden tuotantomenetelmien käyttäminen. Rakennusliike U. Lipsanen Oy takaa asiakkailleen kilpailukykyiset, korkealaatuiset ja aikataulun mukaiset toimitukset. Asiakkaitamme palvelemme yksilöllisesti paitsi pääurakoitsijana, myös osana rakennuttajan taitotiimiä, mikä varmistaa rakennuttajalle tavoitteiden mukaisen, toimivan rakennuksen. Teemme kaikki tarvittavat ponnistelut varmistaaksemme, että kaikki osapuolet voivat tarkastella valmista rakennusta ylpeinä ja yksimielisinä tehdyn työn korkeasta laadusta.
Read moreCountry
Industry
Founded
1950
Estimated Revenue
$10,000,000 to $50,000,000
Social
Employees statistics
View all employeesPotential Decision Makers
Chief Executive Officer
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****Head of Estimating
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****Procurement Manager
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****Development Manager
Email ****** @****.comPhone (***) ****-****
Technologies
(1)