AX-Suunnittelu – osa A-Insinöörejä

www.ax.fi

AX-Suunnittelu on nyt osa A-Insinöörit- konsernia. AX-Suunnittelun yhtiöt muodostavat A-Insinöörit -konsernissa uuden, teollisuus- ja talotekniikan toimialan sekä prosessitekniikan liiketoimintayksikön. AX-Suunnittelu on teknisen alan suunnittelu- ja konsulttitoimisto. Asiantuntijapalveluidemme laajin kokonaisuus on talotekninen suunnittelu sisältäen LVI-, sähkö-, rakennusautomaatio- ja jäähdytystekniikat teollisuuteen ja palvelurakennuksiin. Talotekniikan lisäksi vahvoja osaamisalueitamme ovat ympäristötekniikka, energialaitokset, maakaasu- ja kaukolämpöverkot, prosessisuunnittelu, lämpöpumpputekniikka, mittauspalvelut ja puhdastilat. Suunnittelun ohella teemme tutkimus- ja selvityshankkeita osaamisalueillamme. AX-Suunnittelun yhtiöt on perustettu, jotta voidaan tarjota asiakkaillemme asiantuntevaa palvelua sekä voidaan turvata yhtiöiden osakkaille ja kaikille työntekijöille hyvä ja arvostettu työpaikka, jossa saa tehdä mielekästä työtä ja kehittyä sekä edetä urallaan monipuolisten tehtävien parissa. Yhtiöiden kannattavuuden pitää olla sillä tasolla, että toimintaamme voidaan kehittää jatkuvasti. Meitä eivät sido pörssiyhtiöiden säännöt eikä kvartaalitalous, vaan saamme aivan itse joustavasti ja nopeasti päättää, mikä on pidemmällä aikavälillä hyväksi yhtiöillemme ja työntekijöillemme. AX-Suunnittelun tarkoituksena on tuottaa asiakkaille lisäarvoa heidän liiketoiminnassaan. Tämä edellyttää korkeaa ammattitaitoa ja sen jatkuvaa kehittämistä, mutta entistä tärkeämpää on asenne. Me pidämme luonnollisesti huolta asiakkaamme asioista, mutta haluamme aktiivisesti auttaa myös hankkeen muita osapuolia saavuttamaan yhteisiä tavoitteita. Entistä parempaa yhteispeliä tarvitaan ja meillä tähän sitoutuu jokainen. Ellemme ole asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme hyödyllisiä, ei tuo ensimmäisenä mainittu asia toteudu.

Read more

Reach decision makers at AX-Suunnittelu – osa A-Insinöörejä

Lusha Magic

Free credit every month!

icon

Country

icon

City (Headquarters)

Tampere

icon

Founded

1993

icon

Estimated Revenue

$1 to $1,000,000

icon

Social

  • icon

Employees statistics

View all employees

Potential Decision Makers

  • Design Manager

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****
  • Design Manager

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****
  • Project Manager

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****
  • Design Engineer

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****

Technologies

(21)

Reach decision makers at AX-Suunnittelu – osa A-Insinöörejä

Free credits every month!

My account

Sign up now to uncover all the contact details