Jimexo Tech Oy

www.rejlersindustry.fi

Jimexo Tech Oy on fuusioitunut osaksi Rejlers Finland Oy:tä 1.6.2020 alkaen. Rejlers on yksi Pohjoismaiden ja Suomen johtavista insinööritoimistoista. Pohjoismaiden lisäksi Rejlers toimii myös Lähi-Idässä Abu Dhabista käsin. Rejlers tarjoaa monipuolisia insinööripalveluja teollisuuden, rakentamisen, energian ja infran asiakaskunnille. Rejlers osaa yhdistää ICT:n insinööriosaamiseen ja tarjoaa asiakkailleen myös digitaalisia palveluratkaisuja. Rejlersin osaaminen on asiakkaiden käytössä kaikissa rakennetun ympäristön elinkaaren vaiheissa asiantuntijapalveluina, projektipalveluina ja jatkuvina palveluina. Suomessa Rejlers toimii 20 paikkakunnalla. Toimistomme ovat Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kemissä, Kotkassa, Kouvolassa, Kuopiossa, Kurikassa, Lappeenrannassa, Lohjalla, Mikkelissä, Oulussa, Porissa, Porvoossa, Salossa, Savonlinnassa, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Lisäksi asiantuntijoitamme työskentelee asiakkaidemme tiloissa sekä etätyössä eri puolilla Suomea. Rejlers-konsernin Suomen yhtiöiden liikevaihto vuonna 2019 oli noin 73 miljoonaa euroa. Suomen Rejlers on osa kansainvälistä Rejlers AB –yhtiötä. Toiminta Suomessa alkoi vuonna 1980 Mikkelissä. Yritys on kasvanut tasaisesti. Nyt henkilökuntaa Suomessa on lähes 1000. Katsomme tulevaisuuteen luottavaisina.

Read more

Reach decision makers at Jimexo Tech Oy

Lusha Magic

Free credit every month!

icon

Country

icon

City (Headquarters)

Tampere

icon

Employees

501-1000

icon

Founded

1980

icon

Social

  • icon

Employees statistics

View all employees

Potential Decision Makers

  • Product Manager , Machine Tech and Safety Tech

    Email ****** @****.com
    Phone (***) ****-****

Technologies

(18)

  • google universal analytics
  • google search appliance
  • wordpress.org
  • View all (18)

Reach decision makers at Jimexo Tech Oy

Free credits every month!

My account

Sign up now to uncover all the contact details